
Mustavuori laskeutuminen
Köysilaskeutuminen kalliolta
Köysilaskeutuminen kalliolta tai rakennuksesta on mahtava tapa
yhdistää hauska liikunta ja jännittävä toiminta.
Teknisesti laskeutuminen ei ole vaikeaa eikä raskasta;
varsinainen vääntö käydään korvien välissä: uskallanko?
Laskeutumispaikoista monet yllättävät jylhyydellään ja
luonnonkauneudellaan. Osa sijaitsee lähempänä kaupunkia,
ja ne saattavatkin olla hieman "urbaanimpia". Mutta riittävä korkeus
ja pystysuora seinämä vievät kyllä ajatukset aivan muihin asioihin...
Laskeutuminen voidaan järjestää isoillekin ryhmille käyttäen
useampaa ohjaajaa, ja tietenkin enemmän aikaa.
Käytännössä yksi ohjaaja pystyy ohjaamaan noin
kymmenen henkilön ryhmän noin kahdessa tunnissa.
Teknisesti köysilaskeutuminen toteutetaan kahdella köydellä, joista toista
käyttelee ohjaaja ja toista laskeutuja; laskeutuja saa itse köydellä säädellä omaa laskeutumisvauhtiaan ohjaajan varmistaessa laskeutumista toisella köydellä.
Vaikka oma ote köydestä irtoaisikin, ohjaaja huolehtii turvallisuudesta
varmistusköydellä. Ammattitaitoisen ohjaajan hoivissa olet turvallisissa käsissä.
Köysilaskeutuminen on takuuvarma keino saada adrenaliini virtaamaan !
Toimintaan tarvittava aika ja tapahtuman hinta määräytyvät ryhmän henkilöluvun mukaan: kun ryhmäkoko on selvillä, teemme sinulle tarjouksen ohjelmasta.
Alla hinnoitteluesimerkki Tampereen lähialueella toteutettavasta ohjelmasta.
Esimerkki hinnoittelusta pienehkölle (1-12 henkilön) ryhmälle:
- Hinta
- 135 € perusmaksu yhden henkilön laskeutumiselle
- tähän lisätään + 5 € /henkilö osallistujien pääluvun mukaan
- alv (9%) sisältyy hintaan
- Kesto:
- 2 tuntia (noin 12 laskeutumista)
Laskeutumiseen voidaan yhdistää myös muita toimintalajeja, sekä kuljetukset, ruokailut ja sauna. Ohjelma on toteutettavissa lähes millä tahansa kalliolla; Pirkanmaalla tai muualla Suomessa.
Saat tarjouksen ryhmällenne sopivasta paketista ottamalla yhteyttä vaikkapa tällä lomakkeella.






